Mäkelän koulu 

          Koulun historia

Mäkelän koulu on perinteinen kyläkoulu, joka sijaitsee Mustalammen ja Saapunkijärven välisellä kannaksella. Vaikka nimestään huolimatta se on oikeasti kahden alueen, Mäkelän ja Saapungin yhteinen alakoulu. Koulussa on perusopetuksen luokat 1 - 6. Koulun historia käsittää monia vaiheita ja on rikas sekä monipuolinen. Mäkelän koulupiiri on perustettu vuonna 1930. Aluksi koulua pidettiin useammassakin paikassa: ensiksi Herman Saapungin talossa, sen jälkeen Leonard Kolvangin talossa ja hänen veljensä Arvid Kolvangin talossa. Nykyinen koulurakennus on rakennettu vuonna 1953. Laajennusosa, johon kuului kaksi luokkahuonetta ja varastotilaa, valmistui vuonna 1995. Liikuntasali suihkutiloineen ja varastoineen otettiin käyttöön vuonna 2001. Koulun tilat ovat hyväkuntoiset, toimivat ja riittävän kokoiset. 

Koulun yhteydessä on myös kota, jossa vieressä voi talvella laskea mäkeä. Kota on juuri täydellisesti hiihtoladun varrella, että siihen voi vaikka pysähtyä kesken hiihtolenkin pitämään pienen tauon ja vaikka paistamaan makkaraa. Kesällä kotaa voi käyttää samalla tavalla kuin talvella, silloin se toimii lähtöpisteenä kylän luontopolulle.

        Liikuntamahdollisuudet

Mäkelä-Saapungin kylältä löydät monia liikunta/ulkoilu mahdollisuuksia. Mäkelän koululta löytyy liikuntasali, joka on ympärivuoden aktiivisessa käytössä ja sen voi vuokrata esim. liikuntavuoroille. Kyläyhdistys on järjestänyt salissa muun muassa lentopallo toimintaa, sählyä ja perheliikuntaa. 

Syksyllä 2023 entisöitiin luontopolku. Se sijaitsee Mustalammen rannalla, Mäkelän koulun läheisyydessä. Sitä ovat hyödyntäneet kyläläiset, Mäkelän koululaiset, kyläalueen matkailuyritykset sekä muut kuntalaiset. Pitkospuita uusittiin 470 m matkalta, ympäristöä siistittiin ja Mustalammen rannalle laitettiin kyläyhdistyksen aikaisemmin rakentama lintukoju. Suosittelemme kaikkia lintuharrastajia käymään siellä, jos haluatte nähdä vilauksen runsaasta lintulajistosta.

Saapunkijärvelle avataan hiihtäjille n. 8 km järvilatu, jota pidetään auki kevään ajan. Järviladulta pääsee Kuusamon kaupungin ylläpitämälle ympärysladulle. 

Saapunkijärvellä voi kalastaa ympärivuoden. 

Mäkelän koululta löytyy myös kesäisin pieni jalkapallokenttä ja talvisin taas pieni jääkiekko kaukalo,  joten ei kun vaan pelit pystyyn!

Kylän alueella kulkee myös maastopyöräreitti.  Kylän alueella voi harrastaa metsästystä ja liittyä alueen metsästysseuroihin. Kyläyhdistys pyrkii järjestämään myös muuta harrastustoimintaa kyläläisten toiveiden mukaan. 

Mäkelä- Saapunki kyläalueen läpi kulkee historiallinen Salpalinja, jota käytetään ahkerasti. Kyläkeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kolme sodanjälkeen räjäytettyä bunkkeria. 

 

Kuva luontopolun varrelta Kuva: Timo Talala