Yhdistyksen toiminta ja tarkoitus

Olemme vireä, pieni kuusamolainen maalaiskylä. Kylän historia juontaa juurensa vuosikymmenten taakse.  Kyläläisten tiivis yhteistyö ja yhteiset tapahtumat ovat olleet aina tärkeitä. Kyläyhdistys on omalta osaltaan vaalinut alueen perinteitä ja yhteisöllisyyttä. Mäkelä-Saapunki kylä on varmasti ollut monille asukkailleen tärkeä paikka, jossa on jaettu ilot ja surut. Kotikylä, josta on lähdetty maailmalle ja jonne on palattu, jopa pysyvästi takaisin juurilleen.

Kyläyhdistyksen tarkoituksena on Mäkelä-Saapungin alueella asuvien sekä vakituisten että vapaa-ajan asukkaitten, hyvinvoinnin,viihtyvyyden ja elinmahdollisuuksien edistäminen. Alueella on n. 80 kotitaloutta ja kymmeniä vapaa-ajanasuntoja.

Tervetuloa tekemään kylästämme entistä parempi paikka!

Historia

Mäkelä-Saapungin kylän ensimmäinen asukas oli Määttä-Saapunki Samuli Tapaninpoika, vaimonsa Anna Simontytär, Kurtti kanssa. Heille syntyi kolme poikaa ja neljä tytärtä. Samuli luovutti isännyyden toiseksi vanhimmalle pojalleen Tapanille, joka muutti sukunimensä Saapunkijärven mukaan Saapungiksi, näin sai Saapunki sukunimi alkunsa. Vuonna 1863 Samulin vanhin poika, Juho muuttaa Mäkelänharjulle ja näin saa sukunimi Mäkelä alkunsa.

Autioniemi sai ensimmäisen asukkaansa 1860-luvulla ja Rantakylä noin vuonna 1920, jolloin kylän asutus laajeni myös näihin osiin. Sen jälkeen muuttoja on tapahtunut Saapunkijärven länsipäähän sekä Saapungin törmälle. Sen jälkeen asutus on levinnyt ympäri Mäkelää ja Saapunkia.

Kuva: Kataja Olivia